sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Puutarhassa

Kaikin puolin huono päivä.
Kun oikein potkii ja kiukuttaa on kaksi vaihtoehtoa, eikä kumpikaan niistä ole huono. Voi laiskotella ja syöpötellä, tai voi purkaa kiukkunsa johonkin hyödylliseen.


Joten kukkakaupan kautta kotiin. Mukaan tarttui kesäkukkia, kaksi syreeniä, ruusuja, siemeniä ja hyötykasvintaimia.


Suunnitteilla on puutarhatarvikehylly piharakennuksen tulevaan kesähuoneeseen. Toistaiseksi tykötarpeet saavat asustaa tässä hurmaavassa pakissa.


Aluksi kitkettiin ja käännettiin voikukkien valloittama vanha kukkapenkki piharakennuksen aurinkoiselta seinustalta. Tänne muuttivat hyötykasvit. Pinaatti, porkkanat, retiisi, ruohosipuli sekä sokeriherne.



Seuraavaksi muuttivat kesäkukat omiin asuntoihinsa. Ne saivat kasvualustakseen vanhasta kukkapenkistä poistetun hyvin kastematopitoisen mullan. Ajattelin tällätavalla hiukkasen testata mullan laatua.

Ovigargoil.. Eikun siis vahti ei ollut kovin kiinnostunut istutuspuuhista. 
Vielä jäi paljon puuhailtavaa. Kolme kukkapenkkiä pitäisi kääntää, talven aikana lumenalle kasautuneet roskat ja tavarat kärrätä omille paikoilleen, rikkaruohot (joita on paljon!) kitkeä jne. 


Toisaalta välillä voi myös vain istahtaa alas, ja nauttia keväästä. Ehtiihän sitä huomennakin kääntää.



2 kommenttia:

  1. Ihana toi talokuva! Mihis basilikat kotiutuu? ;)

    VastaaPoista
  2. Siellä on niille paikka r.sipulin ja pinaatin välissä. Kunhan ensin kasvavat vähän isommiksi :)

    VastaaPoista

Sivut