sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Valoa

En juurikaan postaa valokuvia olkkaristamme, koska vi-haan (!!) muun muassa nykyistä tapettiamme joka tuo mieleen ysärimakkarin eikä remontti ole ajankohtainen ennen ensi syksyä. Nyt teen poikkeuksen.

Olen jo pitkään pyöritellyt päässäni olohuoneen valaistusta. Ikean 9 euron muovilamppu ei paljon tunnelmaa parantunut, ja desing valaisimien hinnat keikkuvat monessa sadassa eurossa.
Retki vanhempien autotalliin ratkaisi ongelman ainakin toistaiseksi. Nämä kuparista valmistetut lamput jotka ovat varmasti monelle lapsuudesta tuttuja, ovat seuranneet minua syntymästäni asti. Ennen ne valaisivat mummolaani, sen jälkeen vanhempieni kotia kunnes päätyivät muutama vuosi sitten varastoon.

Nyt ne ovat löytäneet jälleen uuden kodin. Olohuoneestamme.
Lamput ovat aivan liian kirkkaat ja uusien himmeämpien hankkiminen on ostoslistalla.


Pahoittelen erittäin puutteellisia keinovalonkuvaustaitojani.

Lamppuja on kolmet ja jäljelläolevista pitkänmalliset roikkuvat uudessa makuuhuoneessamme. Pyöreät ovat edelleen kotia vailla.
Lisäksi autotalliin jäi odottamaan massiivinen pyöreä saman sarjan pöytälamppu, halkaisijaltaa rantapalloakin suurempi jolle en keksimälläkään löydä tilaa meiltä. Ainakaan toistaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut