lauantai 22. syyskuuta 2012

Paahdettu valkosipuli Risotto

Vai Risotto paahdetulla valkosipulilla? Koska enhän minä sitä itse risottoa paahtanut, pelkät valkosipulit vain. Oi suomi ja suomen kieli, millaista sen opettelu onkaan ulkomaalaiselle kun natiivikin on pulassa.

Jos mennään itse ruokaan eikä vain sen nimeen, söin valkosipulirisottoa ensimmäisen kerran New Yorkissa Tom Colicchion Craft ravintolassa. Se oli niin herkullista, että seurueemme tilasi toisenkin annoksen.


Valkosipuli risotto

Pääruokana: 4 annosta
Lisäkkeenä: 6 annosta


  • 5dl Risottoriisiä
  • 3dl Kuivaa valkoviiniä
  • 5 Kokonaista valkosipulia
  • 3 Shalottisipulia silputtuna
  • 200g Parmesan juustoa raastettuna
  • 3l Vahvaa kana- tai kasvislientä
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Oliiviöljyä

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Leikkaa valkosipuleista "lakki" veitsellä siten, että kynnet tulevat esiin. Aseta sipulit uuninpellille ja kaada päälle reilusti (1-2rkl/ valkosipuli) oliiviöljyä. Mausta suolalla.

Aseta pelti uuniin ylätasolle 10 minuutiksi. Käännä uunin grillivastus päälle ja jatka paistamista 5min tai kunnes valkosipulit mustuvat. Ota grillivastus pois päältä ja paista vielä muutama minuutti. Siirrä pelti sivuun jäähtymään.

Purista kynnet jäähtyneistä valkosipuleista astiaan ja kaada päälle pellille jäänyt oliiviöljy. Murskaa haarukalla tahnaksi. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä.

Keitä 3l vahvaa kana- tai kasvislientä (2-3 kuutiota tai vastaava määrä fondia) kattilassa. 
Kuumenna kattila (itse teen risotot aina häälahjaksi saadussa sarpaneva padassa, olisin hukassa ilman sitä) ja lisää pohjalla 2rkl oliiviöljyä. Kuullota sipulisilppua kunnes se pehmenee ja lisää risottoriisi. Paista riisiä ja sipulia kunnes riisi muuttuu hiukan läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä kokoajan sekoittaen. 

Lisää nestettä kauhallinen kerrallaan äläkä herkeä hetkeksikään hämmentämästä. Tämä on oikein hyvää allijumppaa. Hämmentämistä ja nesteen lisäämistä jatkuu n.20min kunnes riisi on al dente (eli purutuntuma on jäljellä eikä kattilassa ole riisipuuroa). 

Lisää valkosipulitahna ja sekoita se hyvin risottoon. Lopuksi hämmennä mukaan raastettu parmesan ja tarjoile samantien.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut