lauantai 10. elokuuta 2013

Suklaapiirakka

Täällä taas!
Lauantaina iski ihan mahdoton suklaanhimo. Pyörittelin päässäni kaikkea mutakakusta suklaakekseihin, mutta halusin kokeilla jotain ihan uutta. Suklaapiirakoita voi tehdä monella tavalla, mutta itse päätin mennä siitä mistä aita on matalin. Koska olihan kyseessä suklaanhimokohtaus ja se oli saatava tyydytettyä heti eikä kohta. 

Tein jälleen piirakan hiukan liian isoon vuokaan. Täytekerros olisi saanut olla huomattavasti paksumpi. Jouduin myös vuoan koon vuoksi tuplaamaan marenkimäärän alkuperäisestä jotta sain sen riittämään koko piirakalle. Ohjeessa on nyt kuitenkin määrät siten, että mikäli omaat normaalikokoisen piirakkavuoan niillä pitäisi päästä toivottuun lopputulokseen.


Alkuperäinen resepti löytyi jälleen amerikkalaisen bloggaajan sivulta. Joku kyseisen mantereen tavassa kokkailla tuhtia ja hyvin maustettua ruokaa sopii meikäläiselle kuin lakki päähän. 


Ja kokatessani aloin pohtimaan onko pula-aika edelleen meidän kasvatuksessamme ja kultturissamme niin vahvasti läsnä, että jos vertaat kotimaista tapaa tehdä piirakka siihen, miten rapakontakana toimitaan mennään meillä edelleen "vähä riittää pitkälle kunhan sen levittää tarpeeksi laajalle alueelle" asenteella. Vertaa esim. heidän tapaansa täyttää omenapiirakka meidän vastaavaamme? Heillä on pieni vuoka ja omenoita paksu kerros. Meillä sama määrä hedelmiä levitetään uunipellille.


Ei sillä. Kyllä Äidin peltipiirakka maistuu siinä missä jenkkiversiokin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut