lauantai 24. marraskuuta 2012

Skonssit tai jotain sinnepäin

Viimeviikonloppuna kyläilimme ystäväpariskunnan luona ja aamiaiseksi tarjottiin niin loistavia skonesseja, että oli pakko kokeilla niitä itsekin. Sain ystävältäni reseptin ja päätin käyttää viikonlopun harvinaisen valoilmiön (valo itsessään on tämä ilmiö jota en nykyään pääse enää näkemään) hyödykseni ja lähteä kokeilemaan. Aina ei mene niinkuin elokuvissa.


Tässä printattava resepti.


Tein taikinan kaksinkertaisena (onneksi). Sitten tein virheen ja kaulitsin taikinan aivan liian ohueksi. En siis tämän ohjeen mukaan johon lisäsin paksuudet vasta kokeilun jälkeen. Tämä allaoleva on siis ns. Ei näin -kuva.


Jostain syystä päätin tehdä osan skonsseista muffinivuoassa. Jostain syystä.. Siis siksi, että leivinpaperi loppui enkä jaksanut lähteä kauppaan.


Itse skonssit tulivat uunista reunoilta hiukan kärähtäneitä. Muutenkin littana ulkonäkö oli enemmänkin "English teabiscuit" kamaa kuin skonsseja. Jättäkää siis taikinalle kunnolla paksuutta. En usko, että kaulinta tarvitaan lainkaan pelkkä taikinan tasoitus käsin riittänee. 


Maku näissäkin oli kyllä ihan hyvä. Kuori oli rapsakka (tosin hiukan kärähtänyt), mutta sisältä nämäkin olivat pehmeitä ja niin ilmavia kuin tällä paksuudella nyt voi vain olla.


Muffinivuoalla onnistuin sensijaan hienosti. Skonssit (tai muffinsit) kohosivat hyvin ja kypsyivät kymmenen minuutin paistoajalla juuri oikeanlaisiksi. Tässä kuvassa näkyy parhaiten kahden version ero. Osa katosi napaan pelkästään voimariinilla maustettuna, mutta noihin biscuit mallisiin sopi hyvin jääkaapista löytynyt lemon curd.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut