Eduard Uspenskin satukirja "Alas Taikavirtaa" edustaa kaikkea sitä mitä omasta lapsuudestani kaipaan. Muistan kuinka ostimme sen Isoäitini kanssa Kouvolan antikvariaatista, ja kuinka Isoäitini luki sitä minulle valoisina kesäiltoina maatessani sängyssäni mökin vinttikamarissa odottamassa unta.
Uskon vakaasti, että vilkas mielikuvitukseni on geeniperimän lisäksi yhtä suureksi osaksi kotoisin myös Isoäidiltäni, joka kertoi meille tarinoita niin kirjoista, kuin päästänsäkin. Nämä päästä keksityt tarinat olivat suosikkejani, sillä sain itse vaikuttaa tarinan kulkuun. Eräs tarina kahdesta koirasta kesti viikkoja, ja jatkui joka aamu aamupuuron äärellä. Harmikseni olen juonen jo unohtanut.
Satujen lisäksi kuulin myös oikeista asioista. Kuulin sodasta ja menneistä ajoista, ja kiitos näiden kertomusten heräsi myös kiinnostukseni juuriani, ja maamme historiaa kohtaan.
Mikäli yllämainitun teoksen joskus kirjakaupassa tai antikvariaatissa näette, kehotan teitä ehdottomasti poimimaan sen mukaanne siltä seisomalta, ja lukemaan sen niin itsellenne, kuin lapsillenne ja lapsenlapsillenne.
Tarina tempaisi minut tänä päivänä mukaansa samalla tavalla kuin vuosia sitten, ja kun pieni Mitja poika kutsuu kiltin suden kohtaamaan Iivari Pahasilmän, ei kirjaa enää malta laskea alas.
Myös kuvitus on Venäläiseen tapaan huikean hieno. Nyt äkkiä kaikki lukemaan satuja!
On kyllä komia kansi, joten olettaa voisi että sisältö on samaa tasoa tai jopa parempaa. Saat luvan näyttää tuota mulle sitten joskus tulevaisuudessa. Sitten kun me kolme (kirja, minä ja sinä) olemme samassa paikassa samaan aikaan.
VastaaPoistaT: Ville