Irlantilainen krapula tai Sydänkohtaus lautasella

Olin vuosia sitten töissä Irlannissa ja vaikka siellä töitäkin toki tehtiin oli tämä jakso elämässä oikeastaan minun vaihto-oppilasvuoteni maailmalla. Tai no kaksi vuotta.

Olin tällöin kahdenkympin puolivälissä ja kova juhlimaan. Bonusta oli, että juhlista ei Dublinissa koskaan ollut puutetta. Koska Irlannissa ulkomaisella työvoimalla palkkapäivä oli jokaisen viikon torstai, sattuneesta syystä perjantai aamuisin töihin raahautui toinen toistaan harmaa naamaisempaa porukkaa. Onneksi firman ravintolassa oli tarjolla kunnon Irlantilainen aamupala buffet! Sieltä sai alkunsa tämä voileipä joka meidän perheessä kulkee nimellä "Irlantilainen krapula" tai "Sydänkohtaus lautasella".

Mitään sen kummempaa reseptiä en ala kirjoittelemaan. Tässä periaate lyhyesti:

Paahto- tai soodaleipää, cheddar juustoa, rapeaksi paistettua pekonia, paistettua kananmunaa (itse tykkään yikypsästä niinkuin kuvasta näkyy, ei tosiaan tarvitse paistaa rutikuivaksi saakka) ja papuja tomaattikastikkeessa. Kasaa torniksi ja iske kiinni. Ei uskoisi, että tällaista voi saada krapulassa alas, mutta uskokaa vain kyllä uppoaa! Ja mikä parasta, olo paranee heti huomattavasti.

Meillä tätä uskalletaan syödä myös ilman krapulaa. Niinkuin vaikka tänä aamuna. 

Shepherd´s Pie

Tänä sunnuntaina punaisen talon keittiössä tuoksuvat muistot muutaman vuoden takaa.
Asuessamme Irlannissa oli Shepherd´s Pie samanlainen helppo luottoruoka kuin vaikkapa makaronilaatikko tai spagetti bolognese. Muuttaessamme takaisin sen valmistaminen jäi pitkäksi aikaa kunnes muistin jälleen miten ihanan kotoinen ja maistuva ruoka se on. Mutta ei kuvauksellinen. Ei todellakaan kuvauksellinen. Ja kukallisen lautasen valitseminen annoskuvaan ei lienee ollut se viisain. No, elää ja oppia.

Lisäsin tälläkertaa reseptin kuvana jonka voi tallentaa koneelle tai tulostaa. Mikäli idea vaikuttaa järkevältä voin ottaa sen ihan vakituisesti käyttöön.

Voit käyttää ohjeessa mitä tahansa jauhelihaa. Lammas lienee se perinteisin vaihtoehto, mutta nauta käy ihan yhtä hyvin. Itse käytin (yllätys yllätys) poroa.



Anna piiraan levähtää hetki ennen tarjoilua.



Rentoa Isänpäivää!

Spritz

Lisää reissulta mukaan tarttunutta, eli uusi ehdoton lempijuomani olkaa hyvä. Ensikesää odotellessa.

Spritz

2 Osaa katkeroa (Aperolia tai Camparia)
3 Osaa Proseccoa tai muuta kuohuviiniä
1 Osa Kivennäisvettä
Appelsiinin lohko
Jäitä

Aperol on makeampaa kuin Campari ja siksi itse pidän siitä enemmän. En tosin tiedä saako sitä Alkoista? 

Ikuinen nuoruus

Jatkoimme tänään siskon kanssa projektia joka olisi pitänyt saattaa loppuun jo aikaa sitten. Menimme Mummilaan nimeämään valokuvia.
Kuvien kanssa puuhatessa ja lähes 90-vuotiaan Mummimme muistoja ylös kirjatessani mietin miten omien kuvieni kanssa käy. Minulla on tuhansia kuvia useammalla kovalevyllä, mutta kuka muistaa 30 vuoden päästä kuka kuvissa on tai missä ne on otettu?

Mummi jaksoi tunnin, sitten alkoivat nimet ja tapahtumat menemään sekaisin. Niinkuin edelliselläkin kerralla. Miksemme aloittaneet projektia jo vuosia aikaisemmin kun Mummin muisti oli vielä kirkas? Miksen tehnyt tätä myös jo edesmenneiden isovanhempieni kanssa?

Oletko sinä jo nimennyt omien isovanhempiesi nimeämättömät valokuvat ja kuunnellut niihin liittyvät tarinat? Entä omien vanhempiesi?

Kuvat ovat huonolaatuisia koska kamera oli kotona ja jouduin käyttämään kännykkää. Pahoittelut siitä.

Vaalea nuori kaunotar ala- ja ylävasemmalla  on Mummini, alakuvassa asusteenaan rintakoru joka on nykyään minun suuri aarteeni. Oikeassa laidassa Isäni juhlii ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Ylhäällä keskellä Viipurin linna vuonna 1941 ja sen alapuolella Ukkini nuorena Sörkan kundina. Joukosta alhaalta löytyy myös kaksi nuorta rakuunaa. Mikä lienee ollut heidän kohtalonsa, sitä ei Mummi muistanut. Oikeassa alareunassa poseeraa Ukkini vuonna 1966, komeana kuin mikä.

Valokuviin liittyy uskomaton määrä perheeni ja sukuni historiaa, minun historiaani, kulttuurihistoriaa sekä muistoja. Kuvissa jokainen on ikuisesti nuori.

Blue Ribbon Coffee

Taas yksi tällainen "esine-esittely" ja nyt vuorossa kahvipurkki.
Purkki on saapunut Mummin sukulaisilta postipaketissa Kanadasta keskelle sota-ajan Suomea ja ollut melkoinen aarre kaiken sen korvikkeen keskellä.

Nyt kaunis purkki on säilytyspaikka häälahjaksi saaduille runoilu magneeteille, joilla siskontyttöni tykkää leikkiä. Ensin raivataan jääkaapin ovi tyhjäksi, sitten baarijakkara alle ja runosuoni kukkimaan. Keittiöstä kuuluu aina ihana kikatus kun runohetki on meneillään. Saisi muuten tulla taas kylään!

Peltirasia

Rasia on yksi niistä esineistä jonka jokainen perheessäni tietää. Kukaan ei tiedä mistä se on alunperin kotoisin ja se ainoa joka sen saattaisi muistaa on jo siirtynyt etiäpäin.
Kun Äitini oli pieni siinä säilytettiin Elannon kuitteja. Kun minä ja siskoni olimme pieniä Mummo säilytti siinä lehdistä leikeltyjä reseptejä. Kun rasia asusti siskollani siinä säilytettiin pelikortteja ja nyt...

Kun kannen avaa levähtää kasvoille huumaava tuoksu. Vähemmän ihana päänsärkypäivinä, nälkäisenä vastustamaton.

Aarrearkku

Arkun on valmistanut Isoäitini veli, ja sen päälle on maalattu Mummini tyttönimen nimikirjaimet.

Tämä on Fidel. Fidelin mielestä arkku on yhdentekevä. Hän on kuvauksellisempi.

Arkku on ollut mukana leikeissämme niin kauan kuin muistan, kunnes muutamia vuosia sitten pelastin sen kostealta vintiltä koruarkukseni.

Sisäpuolelle on rakennettu kätevä lokero, ja kanteen maalattu valmistumisvuosi. Takana vilkkuvat kynttiläjalat on isoisäni tehnyt jonkilaisista wärtsilässä aikanaan käytetyistä koneen osista.

Tämä on jälleen Fidel, joka kiersi pöydän ja haluaa lenkille.

Mukavaa viikonloppua!

Mummon tyynyt

Äiti löysi kellarista Mummon kirjailemat sohvatyynyt, jotka koristavat nyt kuistin pinnasohvaa.

Tyynyjen näkeminen toi mieleen monta muistoa lapsuudesta ja Mummolasta. Vaikka Mummon kuolemasta tulee pian täyteen 11 vuotta, tuntuu kuin hän olisi ollut juuri tässä. Ihan kuin eilen olisimme yhdessä kiikuttaneet yhtä viidestä persialaisissasta lääkärintarkastukseen. Ikävä.

Aamulla aurinko..

Illalla Airam.
Suloisia nämä Airamin uusvanhat hehkulamppupaketit. Edullista ja tarpeellista estetiikkaa.

Matkakuumetta

Nykin matkasta on nyt virallisesti yli vuosi, ja polttelu on alkanut. Ainoa ongelma on tämä meikätytön lentopelko joka estää viikonloppureissut, jotka olisivat tietty ne helpoimmat toteuttaa.

SoHo

Päässäni olen jo pyöritellut erilaisia matkakohdevaihtoehtoja. Nykiin ainakin on pakko päästä pian takaisin! Niin paljon jäi näkemättä, puhumattakaan mitä haluaisin nähdä jo uudestaankin.

Pubin ikkuna SoHo:ssa

Lisäksi haluaisin Amsterdamiin, Pariisiin, Kreikkaan saarihyppelemään, Italiaan, sekä Lontooseen. Näin muutaman mainitakseni.

Hääkimppu

Matkakuumetta pääsen toivottavasti parantelemaan jo Toukokuussa, jolloin alustavissa suunnitelmissa on neljän päivän matka Pietariin. Sekin on yksi paikoista jossa olen aina halunnut käydä, mutten ole koskaan päässyt. Päässyt on ehkä huono sana. Saanut aikaiseksi lähteä kuullostaa oikeammalta.

South Street Seaport

Toiseksi viimeinen työpäivä on muuten tässä. Siitä tämä aamupäivän arkipäivä bloggailu. Se on joko blogi, tai pasianssi.

Central Park

Central Park

Central Park

Hauskan näköinen talo ylhäällä oikealla on suunniteltu siten, että sen pitäisi kestää kaikki terrosristi-iskuista maanjäristyksiin sortumatta. Lisäksi talo lämmitetään täysin aurinkoenergialla. 

Empire State Building

Empire State Building

Empire State Building

Empire State buildingin katolta otetuissa kuvissa näkyy hyvin kaupungissa leijuva saastesumu, joka saa valokuvat näyttämään epätarkoilta ja hailakoilta.

Alas taikavirtaa

Kesälomalla löysin mökin kätköistä vanhan aarteen.

Eduard Uspenskin satukirja "Alas Taikavirtaa" edustaa kaikkea sitä mitä omasta lapsuudestani kaipaan. Muistan kuinka ostimme sen Isoäitini kanssa Kouvolan antikvariaatista, ja kuinka Isoäitini luki sitä minulle valoisina kesäiltoina maatessani sängyssäni mökin vinttikamarissa odottamassa unta.
Uskon vakaasti, että vilkas mielikuvitukseni on geeniperimän lisäksi yhtä suureksi osaksi kotoisin myös Isoäidiltäni, joka kertoi meille tarinoita niin kirjoista, kuin päästänsäkin. Nämä päästä keksityt tarinat olivat suosikkejani, sillä sain itse vaikuttaa tarinan kulkuun. Eräs tarina kahdesta koirasta kesti viikkoja, ja jatkui joka aamu aamupuuron äärellä. Harmikseni olen juonen jo unohtanut.

Satujen lisäksi kuulin myös oikeista asioista. Kuulin sodasta ja menneistä ajoista, ja kiitos näiden kertomusten heräsi myös kiinnostukseni juuriani, ja maamme historiaa kohtaan.

Mikäli yllämainitun teoksen joskus kirjakaupassa tai antikvariaatissa näette, kehotan teitä ehdottomasti poimimaan sen mukaanne siltä seisomalta, ja lukemaan sen niin itsellenne, kuin lapsillenne ja lapsenlapsillenne.
Tarina tempaisi minut tänä päivänä mukaansa samalla tavalla kuin vuosia sitten, ja kun pieni Mitja poika kutsuu kiltin suden kohtaamaan Iivari Pahasilmän, ei kirjaa enää malta laskea alas.

Myös kuvitus on Venäläiseen tapaan huikean hieno. Nyt äkkiä kaikki lukemaan satuja!