2 pkt Kotijuustoa
2 pss Pakastepinaattia
1 Sipuli
1 Valkosipulin kynsi
1,5dl Maitoa
1/2 Parmesan raastettuna
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Punainen kastike
2 Rasiaa kirsikkatomaatteja
Kokonainen valkosipuli
1 Puska basilicaa
1/2 Parmesan raastettuna
Suolaa
Oliiviöljyä
Lisäksi
Lasagnelevyjä
Mozzarellajuustoa
Lämmitä uuni 250 asteeseen.
Pese kirsikkatomaatit ja levitä ne uunipellille. Halkaise valkosipuli keskeltä (älä kuori) ja aseta puolikkaat pellille leikkauspinta ylöspäin. Levitä päälle oliiviöljyä ja reilusti suolaa. Paista 10min.
Päälle tuoretta mozzarellaa |
Kuullota kuumalla paistinpannulla karkeasti silputtu sipuli, yksi valkosipulin kynsi, sekä sulatettu pakastepinaatti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada kulhoon.
Lisää kulhoon puolikas raastettu parmesan juusto, sekä kaksi pakettia kotijuustoa. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja lisää joukkoon maito.
Kaada tomaatit erilliseen kulhoon. Pullauttele joukkoon paahdetut valkosipulit, sekä kaikki pellille jäänyt neste. Lisää basilica, sekä puolikas raastettu parmesan. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella.
Kasaa lasagne käyttäen joka toiseen kerrokseen vihreää- ja joka toiseen punaista kastiketta. Revi päälle kaksi palloa mozzarellaa ja paista 175 asteessa 45min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti