Ei taida tulla Koosta keittokirjailijaa, ruokien nimeäminen ei taida olla meikäläisen vahvin alue. Ainakaan näin kuumeessa.
Tämä on siis ihan oma reseptini, joten määrät on aika pitkälti "oman maun mukkaan". Tästä on meillä syöty monen monituista variaatioita, mutta nyt tämä perusversio.
- 1 Rasia mini-luumutomaatteja (tai kirsikka)
- 1/2 Sitruunan mehu
- 1 Chili
- 2-3 Valkosipulin kynttä
- Tuoretta Basilicaa
- Hyvää oliiviöljyä
- Parmesan -juustoa
- Spagettia niin että neljälle riittää
Lämmitä kasarissa reilusti oliiviöljyä (tämä ei ole öljyä pelkäävien ruoka) ja heitä sekaan ohueksi siivutettu valkosipuli ja chili. Anna rätistä menemään hetki jotta öljy maustuu ja lisää tomaatit. Itse puolitin suurimmat ja heitin ns. bite size kokoset sellaisenaan sekaan. Mausta kunnolla suolalla ja purista mukaan sitruunamehu.
Kun tomaatit ovat kuumenneet ja valuttaneet nestettä, lisää sekaan 2rkl spagetin keitinvettä, valutettu spagetti, silputtu tuore basilika ja katkaravut. Kaada päälle vielä ruokalusikallinen tai kaksi oliiviöljyä ja pyöritä spagettia kastikkeessa muutama kerta, mutta älä paista katkarapuja (ellet ole sitkeiden äyriäisten ystävä)!
Tarjoa samantien parmesan lastujen kera.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista