perjantai 16. marraskuuta 2012

Ovi

Pöytä.
Yläkerran työhuoneeseen tehty ovipöytä -viritys oli sitten kuitenkin liian hieno kaiken sen romun alle piilotettavaksi joten se muutti alakertaan ruokapöydäksi.

Jätin tuon Pirkkalehden ihan tahallaan sistustuselementiksi.. Köhköh
Vanha Murun sinkkukämpästä kotoisin oleva "puu"pöytä sensijaan tulee lähiaikoina saamaan uuden värin. En kyllä ole ihan varma miksi vaivaudun,  koska työpöytänä sen pinnasta on kerrallaan näkyvissä max.10%.


Tähän muutokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Pöydän ääreen mahtuu nyt kahdeksan ihmistä entisen kuuden sijasta ja onhan tässä kaverissa nyt ihan erilailla luonnetta kuin vanhassa. Vielä kun keksin millä nostaisin lasia pöydän pinnasta koska se ei tuppaa oikein istumaan kunnolla kieron oven päällä. Nyt osia lasista on kokoajan ilmassa.


Sitten vielä pakollinen syysvalitus. Kokoajan on pimeää! Ja tiesittekö, että ruoka ei näytä hyvältä keinovalokuvissa? Jos ette usko katsokaa vaikka tämä postaus.  Tai tämä postaus lohipossusta. Tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että olen jopa harkinnut vieväni ruoan mukanani töihin ja ottavani kuvat siellä seuraavana päivänä. Ainoa ongelma on se, ettei ruoka näytä hyvältä myöskään enää seuaavana päivänä. Mikroaaltouunitettuna.

2 kommenttia:

  1. Hei onpas hieno pieni taulu tuossa alimmassa kuvassa! Muutenkin ihanan tunnelmallisia kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Se on akvarellikokeilu sanomalehdelle. Tuli aika kiva kolmiuloitteinen efekti niin pääsi kehyksiin.

    VastaaPoista

Sivut