perjantai 13. helmikuuta 2015

Pastaa ystäville (chili-sieni pasta)

Tämä ystävänpäivämenun pääruoka syntyi sillälailla hassunhauskasti, että tämä ei ole sinnepäinkään se ruokalaji joka minun piti valmistaa. Mutta, kun lähettää miehen kauppaan ja huomaa kesken ruoanlaiton ettei tämä ole tuonut pääraaka-ainetta (tai edes maininnut, että  ei ole tuonut sitä) on hiukan pakko keksiä pikapikaa hihasta jotain muuta. Ja se on tämä pasta. Josta tuli muuten niin mielettömän hyvää, että mieskin sai anteeksi. 


Ystävänpäivän sienipasta
4 Annosta

400g Spagettia
4dl Suppilovahveroita
200g Herkkusieniä
1kpl Chili silputtuna
4kpl Kevätsipulia silputtuna
2kpl Valkosipulinkynsiä (isoja)
1dl Parmesanraastetta
2dl Sienilientä
1rkl Timjamia (tuoretta) hienonnettuna
Sitruuna
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria

*1pkt Halloum juustoa

Mikäli käytät kuivattuja suppilovahveroita laita ne likoamaan kylmään veteen.
Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se reilusti.

Silppua valkosipulinkynnet. Pilko herkkusienet neljään osaan. Valuta pehmenneet suppikset ja säästä syntynyt sieniliemi. Mikäli käytät tuoreita tai pakastesieniä tee liemi vaikka kuutiosta.
Kuumenna 1rkl oliiviöljyä kasarissa ja lisää valkosipulinkynnet. Anna öljyn maustua hetki (n.10 sekuntia) ja lisää sienet, chili ja silputtu timjami. Paista sieniä muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää sieniliemi. Jätä sienet kiehumaan miedolle lämmölle kannen alle kymmeneksi minuutiksi.

Raasta parmesan ja silppua kevätsipulit.
Keitä pasta ohjeen mukaan al dente. Valuta.

Yhdistä pasta ja sienet. Purista joukkoon 1/2 sitruunan mehu.
Lisää parmesan ja kevätsipulit.

*Halutessasi voit vielä paistaa oliiviöljyssä joukkoon paketin kuutioitua halloum juustoa. Tämä ei ole välttämätöntä ja itse tein sen vain, koska satun rrrrrakastamaan halloumia (ja sitä oli jääkaapissa).


Tarjoa heti. Hyville ystäville. Rakkaallesi...
Tai itsellesi samalla, kun tuijotat netflixistä lemppari sarjaasi.


Voisin kuvitella, että kylmä kuiva valkoviini sopisi erinomaisesti tämän pastan kanssa.
Meillä ei ollut viiniä ja lisäksi imetän. Mutta onneksi minulla on hyvä mielikuvitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut